13.11.2019

Etsimme Markkinointikoordinaattoria

Otaverkko on IT-alan palveluita tarjoava asiantuntijayritys, joka haluaa tehdä informaatioteknologiasta asiakkaalle ymmärrettävää. Tunnemme suurta ylpeyttä työstämme ja pyrimme tekemään työmme siten, että kuka tahansa meistä voi jälkeenpäin rintaa röyhistäen todeta ”minä olen ollut tuota rakentamassa”. Tuotamme palveluita Suomessa ja useimmiten suomen kielellä, mutta toki meiltä taittuu myös toinen kotimainen, sekä englanti.

Me Otaverkossa otamme toiset huomioon ja kunnioitamme jokaista, niin asiakasta, kuin työkaveria, yksilönä. Haluamme, että meillä jokainen saa olla oma itsensä, ilman rooleja. Arvostamme rehellisyyttä ja suorapuheisuutta, huumoriakaan unohtamatta.

Vaikka olemme hyviä siinä mitä teemme, niin siitä huolimatta voimme aina olla parempia, valmiita emme ole koskaan. Nyt kaipaamme joukkoomme markkinointikoordinaattoria kertomaan nykyisille ja tuleville asiakkaille siitä, kuinka eteviä olemme.

Tehtävässä vastaat monikanavaisen markkinoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Työtehtäviin kuuluu mm. sisällöntuotanto painettuihin markkinointimateriaaleihin ja sosiaalisen median kanaviin sekä materiaalin suunnittelu ja taitto. Vastaat myös Otaverkon nettisivujen ylläpidosta ja kehittämisestä, erilaisten markkinointikampanjoiden ja -projektien käytännön järjestelyistä sekä messutapahtumien toteuttamisesta. Tehtäviisi kuuluu myös yleisiä toimistotöitä sekä myyntilaskutus.

Edellytämme hakijalta tehtävään soveltuvaa koulutusta ja työkokemusta vastaavista tehtävistä. Työkaluina käytössämme on muun muassa uutiskirjejärjestelmä, www-sivujen päivitystyökaluja (WordPress), Googlen markkinointityökaluja (esim. Ads, Analytics), Adoben grafiikkaohjelmistoja ja MS Office-ohjelmat, joiden sujuva osaaminen on vahvuutesi. Tehtävässä tarvitaan sujuvaa suomen kielen kirjallista ja suullista viestintätaitoa, englannin kielen osaaminen on eduksi.

Lähetä hakemus tehtävään palkkatoiveen kera osoitteeseen rekry@otaverkko.fi, haku on avoinna 30.11.2019 saakka, mutta pyrimme täyttämään tehtävän mahdollisimman pian.