09.03.2020

Otaverkko – Suomen viidenneksi paras työpaikka 2020

Espoon Spektri Business Parkissa toimiva tietoliikenteen ja tietotekniikan asiantuntija- ja palveluyritys Otaverkko on mitannut henkilöstön työtyytyväisyyttä ja johtamisen vaikutusta työilmapiiriin ja -tuloksiin yrityksen perustamisesta alkaen eli yli 20 vuotta. Nyt Otaverkko osallistui ensi kertaa Suomen Parhaat Työpaikat -mittaukseen ja saavutti välittömästi viidennen sijan pienten yritysten sarjassa (20 – 49 työntekijää).

– Otaverkossa arvot ohjaavat jokapäiväistä toimintaamme. Olemme kehittäneet arvomme yhdessä koko henkilöstön kanssa ja olemme kaikki sitoutuneet toimimaan arvojemme mukaisesti asiakkaidemme parhaaksi. Meillä kannetaan yhdessä vastuu organisaation menestyksestä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ei jaeta töitä sun ja mun töihin, vaan puhutaan meidän töistä. Meillä vaikeneminen ei todella ole kultaa, vaan tiedon jakaminen timanttia. Meillä kohdataan ja hyväksytään ihmiset sellaisina kuin olemme – Otaverkossa saa olla itsensä, kunhan vain muistaa kunnioittaa toista. Jos mietin menestystekijöitä, jotka ovat johtaneet Otaverkon yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista, niin nostaisin seuraavat asiat esiin: Meillä on avoin keskustelukulttuuri ja läpinäkyvyys kaikilla tasoilla. Ratkaisukeskeinen työskentelytapa edistää kaikkien osallistumista, meillä ei jätetä ketään yksin. Ja vahva luottamus johtoon ja johdon rakentama kehittämisorientoitunut ilmapiiri ovat meidän valttikorttejamme, summaa palvelujohtaja Lenni Laukkanen.

– Haluan olla onnellinen ja tehdä merkityksellistä työtä. Ja tämä toteutuu Otaverkossa, korostaa tekninen asiantuntija Noora Ehtamo.

– Haluan kiittää henkilöstöämme tästä tuloksesta olla yksi Suomen parhaista työpaikoista. Tutkimus todentaa sen, että työntekijämme luottavat johtoon ja työtovereihin. Sanommekin usein, ettei työilmapiiri ja -hyvinvointi Otaverkossa ole mikään projekti, vaan kiinteä osa toimintaamme ja yrityksen työntekijöistä huolehtimista. Meillä vietetään yhdessä Pizzaperjantaita, grillataan terassilla, henkilöstön kuukausipalavereissa aamiaistarjoilu on kiinteä osa tilaisuutta – toisin sanoen ruoka yhdistää meitä vahvasti keskustelemaan yhteisistä asioista. Ja tämän vastapainona tarjoamme henkilöstölle monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Yli 20 vuoden ajan olemme aloittaneet pikkujoulumme kulttuuriosuudella milloin taidemuseossa tai Helsingin harvinaisissa kulttuurihelmissä. Henkilöstö on aina Otaverkossa keskiössä. Johdon tehtävä on olla lähellä ja läsnä sekä rakentaa tekemiselle parhaat mahdolliset puitteet, linjaa toimitusjohtaja Tuomo Karhapää.

Great Place to Work® auttaa organisaatioita mittaamaan, analysoimaan ja kehittämään yrityskulttuuria, jossa luodaan ihmislähtöisesti menestyksellistä liiketoimintaa. Vuosittain maailmanlaajuiseen tutkimukseen osallistuu Suomessa n. 150 yritystä ja mittaus kattaa n. 30.000 työntekijää. Great Place to Work® -listasijoitus on kansainvälisesti arvostettu tunnustus siitä, että työntekijät kokevat organisaation hyvänä työpaikkana. Listasijoitus on työntekijöiden organisaatiolle antama tunnustus hyvän työpaikan rakentamisesta – heidän jokapäiväisessä arjessaan. Se viestii tästä tunnustuksesta myös ulospäin vahvistaen organisaation houkuttelevuutta potentiaalisten työntekijöiden ja asiakkaiden silmissä.

Lisätiedot: Toimitusjohtaja Tuomo Karhapää, 040 504 5748.